18.6.2017, Pikku-Malla, Kilpisjärvi Haluan kertoa teille yhdestä hienoimmista tapahtumista, mitä olen tähän mennessä saanut kuvaajana kokea. Olin kesäkuun puolenvälin jälkeen palaamassa Norjan Lofooteilta ja jäin paluumatkalla muutamaksi päiväksi suosikkikohteeseeni Kilpisjärvelle. Päivä oli tihkusateinen ja pilvinen. Kävin päivällä Kitsiputouksella, jonka jälkeen suuntasin vielä illalla Pikku-Mallalle. Tarkoitukseni ei ollut viipyä siellä pitkään, mutta tunturi tarjosikin mukavan yllätyksen. Olin jo lähdössä hyvää vauhtia pois tunturista, kun näin kiiruna-pariskunnan n. 5 metrin päässä polulta. Hyvän suojavärin vuoksi linnut meinasivat jäädä minulta ensin näkemättä, mutta pieni liikahdus sai silmäni erottamaan ne aluskasvillisuudesta. Kamerassani oli tietysti maisemakuvausten jäljiltä laajakulmaobjektiivi. Istahdin kaikessa rauhassa läheiselle kivelle ja hivuttaen kaivoin repusta teleobjektiivin toivoen hiljaa mielessäni, että linnut eivät toimistani pelästyisi.
Seuraava reilu puolituntinen olikin sitten yhtä juhlaa. Pääsin kuvaamaan uroslintua kaikessa rauhassa, lintu vain vaihtoi välillä paikkaa. Naaras oli huomattavasti arempi ja pysyi sivummalla. Milloin tosielämässä käy niin, että pääset kuvaamaan luontokappaletta ihan kaikessa rauhassa? Kiertämään rauhallisesti kiven ympärillä, josta lintu tarkkailee ympäristöään. Säätämään kameran asetukset mieleisiksi ja rauhallisesti paikkaa vaihtamalla valitsemaan eri taustoja linnun taakse. No, kiiruna on tässä toki melkoinen poikkeus, koska lintu luottaa niin vahvasti suojaväriinsä. Silti tämä oli minulle ainutlaatuinen ja ensimmäinen kokemus laatuaan.
Välillä uros antoi äänimerkkejä sivummalla olleelle naaraalle. Naaras vastaili napakasti ja kaikki vaikutti olevan hyvin. Edes kuvaaja ei tuntunut häiritsevän lintuparin rauhaa. Tietenkään en halunnut missään tapauksessa häiritä lintuja tai niiden mahdollista pesintää, enkä usko kokemani perusteella niin tapahtuneen. Välillä uros teki lentopyrähdyksiä tunturin laelle, kävi sivummalla naaraan luona ja lensi takaisin samalle kivelle tarkkailemaan tunturin menoa. Harvoin kai kuvaajalla on mielestään niin positiivinen ongelma, että on saanut mieluisasta kohteesta niin paljon kuvia ja videomateriaalia, että parhaiden otosten valitseminen tuntuu lähes mahdottomalta. Minä sain kokea tuon ihmeen kyseisenä kesäkuun iltana, täysin odottamatta. Lopulta kylmä ja aivan kohmeiset sormet ajoivat minut tunturista alas. Riensin lämpimikseni kohti Kilpisjärven kylää, todennäköisesti melkoinen hymy naamallani koko matkan.
