19.-24.4.2019 | Jone Korhonen
Sain pääsiäisen pyhien aikaan ainutlaatuisen mahdollisuuden, kun pääsin näkemään ja valokuvaamaan metsojen soidinta viitenä peräkkäisenä aamuna. Kyseinen soidinalue sijaitsee Uudenmaan maakunnassa syvällä vanhassa havumetsässä pienen kummun päällä. Kummulta metsoilla on hyvät näkymät lähiympäristöön mahdollisia uhkia silmällä pitäen. Kävimme jo pari viikkoa aikaisemmin tutkimassa metsojen jälkiä lähialueilta, koska soidinalue saattaa vaihdella jonkin verran eri vuosien välillä. Kokenut metsokuvaaja, jonka mukaan pääsin tälle unelmamatkalle tiesi hyvin jo etukäteen, mihin meidän kannattaa suunnata jälkiä etsimään.
Päiväsaikaan tekemällämme ensimmäisellä tutkimuskäynnillä metsojen jälkiä alkoi löytyä hyvin nopeasti vanhaan metsään päästyämme: jalanjälkiä ja siipien "raahausjälkiä" lumihangella sekä luonnollisesti myös jätöksiä. Metsässä kulkiessamme lähipuista lähti muutaman kerran metso lentoon, eli ennusmerkit olivat oikein hyvät. Metsot tarvitsevat elinympäristökseen useiden neliökilometrien laajuisen yhtenäisen metsäalueen. Nykypäivän yltiöpäiset ja mielestäni järjettömät mittasuhteet saaneet avohakkuut ovat pirstaloineet ja tuhonneet todella paljon myös metsojen elinalueita.
Menimme kuvausaamuja edeltävinä iltoina telttoihimme noin klo 20.15, vähän ennen kuin metsot saapuivat yöpymään soidinalueen lähipuihin. Teltasta tultiin ulos seuraavan kerran vasta soitimen jälkeen, kun metsot olivat siirtyneet soidinalueelta päiväreviirilleen. Eli teltassa oloa tuli jokaiselle yölle / aamulle reilut 12 tuntia.
Soidin alkoi joka aamu noin klo 3.45 ja päättyi aamusta riippuen klo 6.30-9.00. Aamulla ei paljon herätyskelloa tarvinnut. Oli upeaa herätä pimeässä teltassa ukkometson nakuttavaan ja hankaavaan soidinääneen. Tähän aikaan vuodesta neljältä on turhan pimeätä liikkuvien kohteiden kuvaamiselle, joten reilu puoli tuntia piti vain malttaa odottaa, syödä hissukseen eväitä ja seurata tapahtumia. Paras kuvausaika valon suhteen oli noin klo 5.00-7.30.
Jokaisena aamuna soidinalueelle saapui ensin Kukkulan Kuningas, soitimen vanhin ja vahvin ukkometso. Tämän jälkeen kummulle lensivät lähipuissa yöpyneet naarasmetsot. Aamun edetessä ukkometso sai useita haasteita nuoremmilta metsoilta. Nuoret kukot liikehtivät kummun ympärillä soidinaluetta koko ajan tarkkaillen. Usein yksi porukan nuorista metsoista lähestyi kuningaskukkoa ja naaraita. Kun ukkometso lähti hätistämään viettiensä rohkaisemaa nuorukaista pois kummulta, muut nuoret kukot katsoivat tilaisuutensa koittaneen ja ampaisivat kummulle. Ja tästähän seurasi melkoinen sutina ja välien selvittely, kun huvikummulla oli parhaimmillaan neljä nuorta kukkoa ja ukkometso syöksyi soidinpaikalleen ottamaan oman tilansa takaisin hätistäen nuorukaiset omille teilleen. Tämän kaiken kaahotuksen keskellä naaraat tekivät väistöliikkeitä ja pyrähdyksiä uroksia parhaansa mukaan väistellen.
Ukkometson liikkeet olivat hyvin itsevarmoja ja päättäväisiä. Se oli ylväs ilmestys. Soidinalueella olevat naaraat seurasivat tarkasti ukkometson liikkeitä ja kuuntelivat sen kolmiosaista naksuttavaa ja hiovaa soidinääntä. Ne liikehtivät miltei koko ajan kuningasmetson ympärillä, joka näytti ikään kuin paimentavan naaraita. Selin ukkometsoa kohti ollessaan naaraat painautuivat maata vasten kuin odottaen, joko pariutumisen aika koittaisi. Näin viitenä aamuna yhteensä noin 15 pariutumista, joka oli arvatenkin melko hurjaa seurattavaa. Kun hetki oli oikea, ukkometso hyppäsi naaraan päälle ja otti nokallaan tiukan otteen naaraan päälaen sulista. Pariutumisen jälkeen naaras ravisteli ja pörhenteli itseään pitkän aikaa ikään kuin varmistaen, että hedelmöittyminen varmasti onnistuisi. Tämän jälkeen naaras yleensä lensi läheiseen mäntyyn syömään neulasia.
Nuoret ja aremmat haastajakukot olivat liikkeissään paljon rauhallisempia ja tarkkailivat soidinalueen tapahtumia pienen välimatkan päästä. Parhaimmillaan nuori kukko käveli telttani edestä noin puolentoista metrin päästä. Ihmeellistä oli, että ne eivät reagoineet telttaani ja varsinkaan minuun millään tavalla. Kaikki huomio näytti olevan keskitetty soidinkummun tapahtumiin ja siihen, milloin koittaisi seuraava hyvä hetki tehdä uusi lähestymisyritys. Toki olin naamioitunut mahdollisimman hyvin, mutta osittain avonainen telttani ovi ja sieltä pilkistäneet kasvoni olisivat hyvinkin voineet säikyttää ne.
Todella suuret kiitokset Ari Kaarakaiselle, kun otit minut mukaan näkemään tämän keväisen näytelmän. Metsojen soidinmenojen näkeminen ja kuvaaminen on ollut yksi suurista haaveistani usean kevään ajan. Ilman apuasi ja yli 20 vuoden kokemusta metsoista ja niiden kuvaamisesta tämä haave ei olisi mitenkään voinut toteutua näin hienossa mittakaavassa.
