• aarniphotography

RUSKAMATKA KILPISJÄRVELLE



10.-15.9.2017 Kilpisjärvi Käsivarren tunnelma ja luonto ovat ihan omaa luokkaansa. Varsinkin syksyllä sen huomaa, miten havupuiden puuttuminen ja matala lehtikasvillisuus tuovat ruskan värit esille huikealla tavalla. Kumpikaan meistä ei ole aiemmin käynyt ruskaretkellä Lapissa, mutta Jonelle Kilpisjärvi on entuudestaan tuttu kolmelta aiemmalta reissulta. Kilpisjärvelle saapuminen näin värikkääseen ruskan aikaan oli meille kummallekin eksoottinen ja henkeäsalpaava kokemus. Kun tiedustelimme, mikä olisi ruskan kannalta paras aika suunnata Kilpisjärvelle, saimme vastauksen: syyskuun toinen viikko. Niinpä suuntasimme tuolloin paikan päälle ihmettelemään tätä pohjoista maailmankolkkaa, jossa vakituisia asukkaita on vain reilut 100. Kilpisjärvi on siitäkin hieno paikka, että siellä ei ole laskettelurinteitä eikä turismi ole muutenkaan vienyt liikaa huomiota olennaisimmalta asialta: luonnolta.


Ensimmäisenä päivänä pistäydyimme Norjan puolella Rovijoen putouksella, Skibotnissa ja Gorsabruan kanjonilla. Muut päivät vietimmekin sitten Kilpisjärvellä tehden päiväretkiä patikoiden. Koko viikoksi oli luvattu sadetta, mutta käytännössä ilma oli lähes koko reissun ajan pilvipoutainen. Sade ei kastellut meitä kertaakaan.



Jone odotti selkeitä öitä ja revontulia, mutta tällä matkalla pilvipeite ei rakoillut Kilpisjärvellä edes öisin. Maanantain ja tiistain välisen yön revontuliennusteet näyttivät kuitenkin niin lupaavilta, että Jone päätti ajaa vielä yöllä Norjan puolelle Skibotniin. Matka kannatti, sillä siellä pilvet väistyivät ja taivas näytti etelän miehelle täysin uusia piirteitä.


Tiistaina teimme retken Pikku-Mallalle ja Kitsiputoukselle. Kuljimme aluksi kivikkoista ja notkelmaista koivikkopolkua pitkin. Ylempänä puuston loppuessa polku muuttui tasaisemmaksi. Pikku-Mallan huipulla tuuli oli niin kova, että se vei melkein mukanaan. Niin kovaa tuulta emme ole aiemmin kokeneet – emme edes edellisen kevään Alppien reissulla Mont Blancilla 3842 metrin korkeudessa.

Pikku-Mallan jälkeen suuntasimme Kitsiputoukselle. Putoukselle johtavalta polulta avautui kauniin keltainen ruskamaisema kohti Kilpisjärveä. Matkanteko oli hidasta, kun vähän väliä oli pysähdyttävä ihmettelemään näkymää ja siunustelemaan mielessään, että onko tämä edes totta. Jone on käynyt putouksella aiemmilla reissuillaan kaksi kertaa. Putous oli nyt huomattavan vähävesinen verrattuna edellisiin reissuihin. Ilmeisesti tuntureista on jo näin syksyllä suurin osa lumista sulanut ja virrannut putouksesta Kilpisjärveen.


Keskiviikkona suuntasimme Saana-tunturille. Varsinkin aluksi nousu oli jyrkkä. Jyrkimmässä kohdassa aiemmin olleet Suomen pisimmät portaat oli purettu heinä-elokuussa ja matkalla näkyi vielä jälkiä nuotioista, joissa oli poltettu porraspuiden aineksia. Uudet portaat ovat ilmeisesti tulossa ensi kesänä. Annea ilahduttivat matkan varrelle ripotellut pienet kyltit, joissa kerrottiin paikan kasvillisuudesta. Ylöspäin kuljimme pääpolun sijaan tunturin länsipuolen reunaa. Sieltä avautuivat huikeat näkymät aina Norjaan ja Ruotsiin saakka. Tunturin reuna oli paikoitellen niin jyrkkä, että melkein huippasi. Pudotusta oli satoja metrejä suoraan alaspäin. Alhaalta katsottuna tunturin reuna ei näytä lainkaan näin jyrkältä.


Tunturin länsireuna yllätti runsaalla ja todella monipuolisella kasvillisuudellaan. Vaikka syksy oli jo ehtinyt pitkälle, oli monissa kasveissa vielä jonkinlaista kukintoa tai marjaa jäljellä. Tämä oli tietenkin yhtä juhlaa Annelle, joka liikkui matkan pitkälti kontaten kameran kanssa.


Torstaina “kasvijuhla” jatkui, kun Anne pääsi piipahtamaan päätien varressa olevalle Kilpisjärven kasvipolulle, johon oli talkoovoimin istutettu alueella esiintyviä luonnonkasveja sekä puutarhakasveja. Kasvipolulta jatkoimme Retkeilykeskukselle ja siitä jalkapelillä kohti Saana-järveä. Jos nyt pitäisi sanoa yksi paikka Kilpisjärveltä, joka tuntui kaikista yllättävimmältä ja erikoisimmalta, niin se olisi tämä reitti. Karua ja avaraa maisemaa tarpoessamme tuntui, kuin olisimme olleet jollain toisella planeetalla. Maisema oli väreissään runsas, mutta tietyllä tapaa kuitenkin hillitty ja sointuva.


Matkan varrella ohitsemme kulki lauma poroja. Ne eivät varsinaisesti säikkyneet meitä, mutta selvästikin halusivat pitää tietyn etäisyyden. Osa eläimistä pysähtyi hieman uteliaina tuijottamaan. Jokainen poro oli ihan omanlaisensa yksilö. Mietimme, kuinka saman näköisiksi esimerkiksi rotukoirat tai lehmät on jalostettu. Niissä ei ole tällaista kiehtovaa ja silmiinpistävää yksilöllisyyttä kuin poroissa. Porojen kevyt kulku maastossa oli kaunista katseltavaa – ne liikkuivat sulavasti ja luontevasti kivikkoistenkin kohtien yli.



Perjantaina päivällä lähtiessämme pois Kilpisjärveltä oli Saanan laki peittynyt lumeen. Haikein mielin ajelimme kohti etelää. Jone kävi vielä matkalla Muotkatakalla, josta avautuu upea näkymä Kilpisjärven kylälle ja Saana-tunturille. Käsivarren jäädessä taakse maisema muuttui tasaisemmaksi ja ruskan värit himmenivät havupuiden lomaan. “Se on ihan oma maailmansa”, totesimme ja päätimme, että sinne on päästävä vielä monesti takaisin.


#Olympus #kukat #kasvit #AnneTarvainen #JoneKorhonen #Kilpisjärvi #Lappi #tunturi #porot #video #syksy #ruska

183 views
  • fb_001_A
  • insta_001_A
  • youtube_001_A

Created with Wix.com

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now